lonely overseas, lonely memories

Heippa! :) Mun viikko lähti hyvin käyntiin, vaikka koeviikko häämöttääkin heti ensi tiistaista lähtien. Panostusta tarvitaan etenkin kemiaan ja uskontoon. Ja sitten on vielä itsenäisyyspäivän tanssitkin... mihin tää vuosi on oikein hujahtanut? Itse olen jo tainnut aloittaa joulun odotuksen. Se alkaa aina sillä, että yhtäkkiä huomaan soittavani joululauluja ja yhä useammin kuulokkeissa soi lempiartistien joululevyt. 

Lunta ei täällä sentään ole (vaikka ilmat ovat kylmenneetkin), eikä välttämättä tarvitsisi tullakaan. Toisaalta mieluummin kuiva ilma lumen kera kuin sateinen. Koskaan ei voi olla tyytyväinen. 

Menin taas tiistaina jumppaan, joka on kyllä tosi hyvä keino saada päivän liikunta-annostus. Mulla on  nyt kymmpikortti Hanhivaaraan, ja toivon, että innostus tollaseen ryhmäliikuntaan jatkuisi. Tänään olin harkoissa, joita oli vetämässä SalPan edustuksen valmentaja. Oli kyllä yllättävän kannustava tyyppi. Ja mun motivaatiota lisäsi tietysti se, että hän puhui melkein pelkästään englantia. :D

Eilen ehdin kotiin kuvatakseni ihananväristä auringonlaskua. Loput kuvat ovatkin taas viikonlopulta. Ehkä bongaattekin, mihin kirjasarjaan olen jäänyt koukkuun aivan totaalisesti. Eihän niitä ennestään ollutkaan. Heh heh.

Ja jos haluatte nähdä mua vähän aktiivisempana, seuratkaa toki mun tumblr-blogia. Sen päivittäminen kun on helpompaa, koska puhelinsovellus sivustoon on ihan asiallinen. Toisin kuin Bloggerin. Nyt meitsi menee syömään pipareita ja lukemaan/katsomaan TV:tä. Huomenna onkin luvassa tukareiden pikkujoulut! :)

Justin Bieber - Roller Coaster
3 2 1 2 4 5 9

7 comments:

  1. Todella hienoi kuvii! :o muutenkin tää sun blogi on aivan ihana. Ulkoasu, tekstit, kuvat... ihan kaikki :)) liityimpä myös lukijaks! :D

    ReplyDelete
  2. mahtavia kuvia, ihana toi taivas ! c: neljäs kuva ylhäältä on mun lemppari, tosi hieno :) blogin ulkoasu on bueno, banneri on toooosi kivannäkönen!

    ReplyDelete
  3. vautsi mitä kuvia! tosi kiva blogi! :)

    ReplyDelete
  4. Oi, ihania (ja vähän pelottavia) auringonlaskukuvia!! :>

    ReplyDelete

leave a comment, be nice.